ALV 24% ALV 0%

Huppari omalla logolla

Huppari omalla logolla on erinomainen luoda yhteisöllisyyttä, tehdä omaa yritystä tai yhdistystä näkyväksi ja suojautua kylmältä säältä. Meidän suunnittelijamme auttavat mielellään toteutuksessa aina suunnittelussa jakeluun asti. Mikäli esimerkiksi tuotantotapa mietityttää, osaava henkilökuntamme osaa kertoa brodeeratun ja painetun logon eroista ja suositella huppariin logon sijoittelua sekä tuotantotapaa.


Useimmat sivuiltamme löytyvistä huppareista ja collegepaidoista on nähtävissä mallikappaleet Jyväskylän myymälässämme. Myymälässämme voi halutessaan tutkia hupparien materiaaleja, kankaan paksuutta ja istuvuutta omalle kropalle omin käsin.


Huppariin oman logon tai kuvan voi brodeerata tai painattaa moneen eri paikkaan, mutta suosituimpia paikkoina ovat pysyneet pitkään pieni logo vasemmassa rinnassa, tai iso logo keskellä rintaa tai takana selässä. Kuvan huppariin voi toki brodeerata esimerkiksi hihaan olkapään tai ranteen seuduille, hupun alle tai joissain tapauksissa myös huppuun.


Huppari on pysynyt muodissa keski-ajalta aina tähän päivään asti, eikä sen voittokululle ole näkyvissä loppua. Collegekankaisen hupparin ilmestyttyä maailmaan 1900-luvun alussa yhdysvaltaisille urheilukentille, se on vallannut jokaisen mantereen ja sulattanut kaikkien sydämet ikään tai sukupuoleen katsomatta.


Tutustu hupparivalikoimaamme vasemmalta ja löydä täydellinen huppari omalle logollesi meidän valikoimastamme!


Tässä suosituimpia tuotteitamme:


Accept

Sivusto käyttää evästeitä